Eläinten puolestapuhuja vuodesta 1874
Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen juuret ovat syvällä suomalaisessa kulttuurielämässä ja akateemisessa maailmassa. Kansalliskirjailijamme Zacharias Topelius perusti Kevätyhdistyksen (Maj Förening) pikkulintujen suojelemiseksi vuonna 1870. Se oli Suomen ensimmäinen eläinsuojeluyhdistys.
Kevätyhdistyksen perustamisen jälkeen havahduttiin, että oli tarvetta muullekin eläintensuojelulle. Yli 50 vaikutusvaltaista henkilöä kokoontui 15.5.1874 Helsingissä. He perustivat 25.11.1874 Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen. Yhdistyksen jäseniksi liittyi liki sata jäsentä – suurin osa aikansa merkkimiehiä. Lähes 150 vuotta myöhemmin Helsingin eläinsuojeluyhdistys – HESY – tekee yhä arvokasta työtä kaikkien eläinten suojelemiseksi ja eläimiin kohdistuvien väärinkäytösten kitkemiseksi.
Kodittomien eläinten auttaminen ja niille hyvän, rakastavan kodin löytäminen ovat HESY:n arkea. Merkittävä osa toiminnasta on eläinten hoitoon ja suojeluun liittyvää käytännön työtä ja neuvontaa. Vuosittain yhdistyksen kautta kulkee noin 500 eläintä.
Maailman eläinten päivä 4.10.
HESY:n voimanaisen Constance Ullnerin aloitteesta ensimmäistä kansainvälistä eläinten päivään vietettiin Suomessa 4.10.1909.
HESY tekee yhteistyötä muun muassa Maailman eläinsuojeluliiton (WSPA), Maailman susiliiton, EU:n koira- ja kissaliiton sekä pohjoismaisten eläinsuojelujärjestöjen kanssa.
Väärinkäytökset kuriin, vaihtoehtoja tehotuotannolle
HESY vaikuttaa eläinsuojeluun koko yhteiskunnan tasolla. Yhdistys nostaa joka vuosi esiin tärkeitä eläinsuojeluun liittyviä kysymyksiä julkaisemalla tiedotteita ja kannanottoja. Yleiseen mielipiteeseen ja lainsäädäntöön vaikuttamalla yhdistys pyrkii edesauttamaan eläinten hyvää kohtelua ja poistamaan epäkohtia.
Yhdistys vastustaa eläimiin kohdistuvia väärinkäytöksiä, joita ilmenee tehotuotannossa, turkistarhauksessa, metsästyksessä, eläinkokeissa ja viihdemaailmassa. Yhdistys haluaa taata kaikille eläimille lainsäädännön mukaisen hyvän kohtelun ja hoidon.
Yhteistyö muiden eläinsuojelutoimijoiden kanssa lisää HESY:n ja muiden järjestöjen vaikutusmahdollisuuksia ja vankistaa eläinsuojelurintamaa.
Eläinsuojelukeskus pelastaa
Parhaiten HESY tunnetaan Itä-Pakilassa sijaitsevasta Eläinsuojelukeskuksesta. Yhdistyksen kautta on viimeisen 40 vuoden aikana kulkenut yli 10 000 hylättyä eläintä: kissoja, koiria, kaneja, hiiriä, rottia, marsuja, hamstereita, chinchilloja, gerbiilejä, lintuja sekä maa- ja vesikilpikonnia. Heitteille jätetyille eläimille etsitään uudet kodit, joissa eläimet saavat turvallisen, hyvän elämän.
Yhdistys ylläpitää myös pieneläinten hautausmaata. Se sijaitsee Keskuspuistossa Helsingissä.
Haluatko lemmikin?
HESY:stä löydät lemmikin uudeksi perheenjäseneksi. Lemmikin ottaminen tuo mukanaan paljon vastuuta ja vaatii aina sitoutumista. Tämän vuoksi lemmikkiä ei koskaan pidä hankkia kevein perustein. Tulokas kun voi joissakin tapauksissa elää jopa yhtä pitkän elämän kuin sinäkin.
Luovutamme eläimiä pääkaupunkiseudulla asuville aikuisille. HESY varmistaa, että ottamasi lemmikki saa turvallisen kodin. Jokainen eläimen lunastava henkilö sitoutuu noudattamaan HESY:n luovutusehtoja ja pitämään eläimestä hyvää huolta.
Ohjaamme uuden lemmikin hoidossa ja olemme tukena, jos elämäntilanne kodissa muuttuu. Tarvittaessa HESY ottaa lemmikin takaisin ja etsii sille uuden kodin. Eläinsuojelukeskuksessa voit käydä tutustumassa kotia odottaviin eläimiin. Autamme myös eläimen valinnassa, jotta saat juuri sinulle sopivimman lemmikin.
Miten hankin lemmikkieläimen HESY:ltä?
1. Tutustu HESY:n kotia etsiviin eläimiin verkkosivuilla www.hesy.fi tai vierailemalla Eläinsuojelukeskuksessa.
2. Harkitse lemmikin hankkimista huolellisesti ennen kuin teet päätöksen eläimen ottamisesta.
3. Asiaa harkittuasi tule käymään Eläinsuojelukeskuksessa eläintilojen aukioloaikoina. Eläintenhoitaja haastattelee sinut paikan päällä ja varmistaa, että pystyt tarjoamaan lemmikille pysyvän kodin.
Lemmikin luovutus ja nouto
1. Eläinlääkäri on tarkastanut jokaisen luovutettavan eläimen, ja eläimille on annettu vaadittavat rokotukset, matokuurit ja muu hoito. Kaikki kissat sekä suurin osa urospuolisista kaneista ja koirista leikataan ennen luovutusta. Kissanpennut leikataan luovutuksen jälkeen, kun ne ovat saavuttaneet sopivan iän.
2. Eläin tunnistusmerkitään siruttamalla ja tatuoimalla.
3. Noudon yhteydessä maksetaan luovutusmaksu.
4. Lemmikin ottajan henkilöllisyys tarkistetaan. Kun tulet noutamaan lemmikkiäsi, varmista, että mukanasi on asianmukainen kuljetuskoppa.
Lemmikki ei ole leikkikalu
Suomessa jätetään heitteille tuhansittain eläimiä joka vuosi. Eläinten huonoon kohteluun ja eettisesti arveluttavaan hoitoon törmätään HESY:ssä päivittäin. Vastuullisuus on lemmikin hoidossa kaiken a ja o.
Mitä on vastuullinen lemmikinpito?
Vastuullinen omistaja huolehtii, että lemmikillä on hyvä olla. Lemmikin on saatava säännöllisesti ruokaa ja juomaa, ja sen on päästävä liikkumaan lajilleen tyypilliseen tapaan. Myös lemmikin puhtaudesta on huolehdittava.
Lemmikin ottajan on hyvä tiedostaa, mitä vastuita hänelle tulee lemmikkinsä hoidosta ja kuka vaikkapa lapsiperheessä huolehtii lemmikistä. Kannattaa muistaa, että vastuu lemmikistä on aina aikuisella.
Vastuullisuuteen kuuluu myös eläimen turvallisuudesta huolehtiminen. Kodista on tehtävä lemmikille vaaraton paikka. Esimerkiksi johdot on suojattava, ettei kani pääse niitä jyrsimään, ja kissatalouksissa parvekkeet on syytä suojata lasituksella tai verkolla.
Turvallisuutta ei sovi unohtaa ulkona liikkuessakaan. Esimerkiksi koirat on pidettävä kytkettyinä taajamissa, kissoja on ulkoilutettava vain valvotusti eikä lemmikkejä saa jättää autoon kuumina kesäpäivinä.
Lemmikin ylläpito ei ole ilmaista. Ruokien ja varusteiden lisäksi kustannuksia kerryttävät eläinlääkärillä käynnit ja vakuutukset.
HESY auttaa kattavalla tiedottamisella ja neuvonnalla omistajia huolehtimaan lemmikeistään. HESY:stä voit aina pyytää hoito-ohjeita tai kysyä neuvoa sinua askarruttaviin asioihin. Eläinsuojelun ammattilaisina osaamme vastata vaikeisiinkin kysymyksiin.
HESY on matalan kynnyksen eläinsuojeluyhdistys, jonne on helppo poiketa tai soittaa. Tilaamalla tiedotus- ja markkinointimateriaaliamme saat ajantasaista tietoa toiminnastamme ja eläinsuojelukysymyksistä.
Jäsenmaksut
– aikuiset 25 euroa vuodessa
– nuoret (alle 18-vuotiaat) 15 euroa vuodessa
– ainaisjäsenyys 375 euroa
Jäsenedut
– kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenlehti
– oikeus osallistua yhdistyksen vuosikokoukseen ja vaikuttaa näin eläinsuojelutyöhön
Tutustu HESY:n sääntöihin ja liity jäseneksi.
Jäsenyys on aitoa välittämistä
Kodittomien eläinten hoito ei ole ilmaista. Eläinsuojelukeskusta pyöritetään lähes pelkästään lahjoitusvaroin, joten jokainen yhdistyksen saama euro on tärkeä. Lahjoitukset käytetään kodittomien lemmikkieläinten hyväksi tehtävään työhön, kuten esimerkiksi eläinten hoito- ja ylläpitokustannuksiin.
Yhdistyksen jäsenenä tuet toimintaamme aktiivisesti. Suuresta jäsenmäärästä on hyötyä myös silloin, kun Suomessa säädetään uusia eläinsuojelua koskevia lakeja. Meitä kuunnellaan jo lain valmisteluvaiheessa, ja lausunnoillamme on painoarvoa.
Lahjoitukset ja varainhankinta
HESY:n toimintaa voi tukea muutenkin kuin jäsenenä. Otamme vastaan lahjoituksia niin myyjäisiin, kirpputoreille kuin Eläinsuojelukeskuksen toimintaan. Tarvitsemme jatkuvasti muun muassa vanhoja lakanoita ja peittoja eläinten alusiksi, eikä kissanhiekkaa ole koskaan liikaa.
Valitse itsellesi sopiva tapa auttaa kodittomia eläimiä. Pienistä puroista kasvaa iso joki, joten kaikki tuki on aina tervetullutta.
Miten voit tukea taloudellisesti?
– muistamalla meitä testamentissasi
– ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi
– antamalla yksittäisiä rahalahjoituksia
Kehitämme koko ajan varainhankintaa ja yhteistyömahdollisuuksia. Otamme mielellämme vastaan ideoita toimintamme monipuolistamiseen ja uusien kumppanuuksien löytämiseen. HESY:n omien tuotteiden, kuten t-paitojen ja taidekorttien, ostaminen on mainio tapa tukea toimintaamme.
Vapaaehtoisin käsiparein isoja tekoja
Vapaaehtoistyöntekijöiden joukko on ehdoton edellytys toimintamme kannalta. Käsipareja tarvitaan niin eläintilojen siivoukseen, eläinten ruokintaan ja kuljetuksiin kuin tapahtumien ja tilaisuuksien järjestelyyn sekä varainkeruukampanjoihin.
Vapaaehtoistyö antaa paljon. Mikä on sen palkitsevampaa kuin nähdä, kuinka tuhruisesta, kaltoin kohdellusta eläimestä kuoriutuu maailman suloisin ja leikkisin otus.
Liity sinäkin vapaaehtoisten Facebook-ryhmään, ja olet osa HESY:n suurta vapaaehtoistiimiä. Vapaaehtoistehtävistä saat lisätietoa HESY:n verkkosivuilta.
HESY-tori
Hämeentie 2 B, 00530 Helsinki
HESY-torin aukioloajat ovat nähtävissä internetosoitteessa www.hesy.fi
www.hesy.fi
Eläinsuojelukeskus
Yhdyskunnantie 11, 00680 Helsinki
sähköpostiosoite: hesy@hesy.fi
Aukioloajat:
Puhelinpäivystys ma–pe klo 10–17
Puhelin 09 542 00100
Faksi 09 542 00142
Eläintilat
Avoinna ma–pe ja su klo 15–18
Eläinsuojelupuoti
Avoinna ma–pe klo 10–18,
su klo 15–18