


Varhaiskasvatus ja esiopetus

VARHAISKASVATUSPALVELUT
Varhaiskasvatuksen ensisijaisena tavoitteena on edistää lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Varhaiskasvatus on julkista, yhteiskunnan ylläpitämää, valvomaa ja tukemaa kasvatusta, opetusta aja hoitoa. Esiopetusta järjestetään kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa sekä Jäppilän ja Virtasalmen kouluissa.
Alle kouluikäisten lasten huoltajilla on lakiin perustuva oikeus valita lapselleen vaihtoehtoisesti joko kunnallinen varhaiskasvatuspaikka päiväkodista tai perhepäivähoidosta tai kotihoidon tuki kun nuorin lapsi on alle 3-vuotias.
Varhaiskasvatusta järjestetään mahdollisuuksien mukaan huoltajien toivomassa muodossa ja perheen tarpeen mukaan osa- tai kokopäiväisesti päiväkodissa, ryhmäperhepäiväkodissa tai perhepäivähoidossa.
Vuoropäiväkoti palvelee perheitä, jotka tarvitsevat lapselleen työn tai opiskelun vuoksi ilta-, yö- ja viikonloppuhoitoa.
Jokaiselle kunnallisessa varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle laaditaan yhteistyössä huoltajien kanssa lapsen henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma.



HAKEMINEN VARHAISKASVATUKSEEN
Varhaiskasvatuspaikkaa voi hakea ympäri vuoden. Varhaiskasvatuspaikkahakemus tulee pääsääntöisesti tehdä 4 kk ennen varhaiskasvatuksen tarvetta. Jos tarve johtuu äkillisestä työllistymisestä tai opiskelusta, vähimmäisjärjestelyaika on 2 viikkoa. Sähköisen hakemuksen voi täyttää Pieksämäen kaupungin internetsivuilla. Paperisen hakemuksen voi tulostaa internetsivuilta tai se on saatavissa päiväkodeista, varhaiskasvatuksen palveluesimiehiltä tai kaupungintalon palvelupisteestä. Paperihakemus palautetaan os. Varhaiskasvatuksen palveluesimiehet, PL 125, 76101 Pieksämäki. Lisätietoja hakemiseen saa varhaiskasvatuksen palveluesimiehiltä ja päiväkotien johtajilta.
Vuorohoito: Hiekanpään päiväkodissa järjestetään viikonloppu-, aamu- ja iltahoitoa sekä Maaselän päiväkodissa aamuhoitoa tarvittaessa. Hiekanpään päiväkodin hoitopaikat on tarkoitettu ensisijaisesti vuorohoitoa tarvitseville lapsille. Muut varhaiskasvatuspaikat ovat auki pääsääntöisesti klo 6.30 – 17.00.
KOTIHOIDON TUKI
Alle kouluikäisten lasten huoltajat voivat valita lasten kotihoidon tuen, mikäli perheessä on alle 3-vuotias lapsi, joka ei ole kunnallisessa tai palvelusetelillä toteutettavassa varhaiskasvatuksessa. Kotihoidon tuen hoitorahaa maksetaan kaikista alle kouluikäisistä sisaruksista, jotka ovat kotihoidossa. Kotihoidon tukea haetaan Kelalta.
VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS
Varhaiskasvatuksen palveluesimiehet käsittelevät hakemukset ja selvittävät yhteistyössä perheen kanssa lapsen tulevan varhaiskasvatuspaikan. Varhaiskasvatuksen palvelusesimiehiltä saa myös lisätietoa hakemisprosessista, varhaiskasvatuspalveluista ja asiakasmaksuista. Perheen ja varhaiskasvatuksen palvelunohjauksen yhteistyönä pyritään löytämään perheen arkeen ja lapsen kehitykseen sopiva varhaiskasvatuksen muoto, määrä ja paikka, joko kunnallisesta varhaiskasvatuksesta tai yksityiseltä palveluntuottajalta. Ensisijaisesti täytetään vapaana olevat kunnalliset varhaiskasvatuspaikat.
Lisätietoja varhaiskasvatuksen palveluesimiehiltä puh. 044 5883404 ja 044 588 3306



AVOIN VARHAISKASVATUS
Avoin varhaiskasvatustoiminta alkoi Pieksämäellä 1.9.2016 Perheiden talolla osoitteessa Kalevalankatu 38. Tammikuussa 2021 toiminta siirtyi MLL:n omistamaan kiinteistöön osoitteeseen Savontie 40 ja aloitettiin yhteistyö nimellä Perheiden Hermanni
Avoimen varhaiskasvatuksen leikkikerhot
Leikkikerhotoiminta on hyvä vaihtoehto silloin, kun lapsi ei tarvitse varhaiskasvatusta. Leikkikerhojen sisällöt toteutetaan varhaiskasvatussuunnitelman suuntaisesti painottaen leikkiä sekä sisällä että ulkona. Leikkikerhoihin haetaan sähköisesti Pieksämäen kaupungin internet-sivuilla tai paperisella hakemuksella. Leikkikerhon voi aloittaa myös kesken toimintakauden, mikäli on vapaita kerhopaikkoja. Lapset tuovat leikkikerhoon oman pienen välipalan, koska ruokatarjoilua ei ole. Leikkikerhot ovat lomalla koulujen loma-aikoina. Leikkikerhoissa työskentelee ammattitaitoinen varhaiskasvatushenkilöstö
Avoin perhekahvila
Perhekahvilaan ovat tervetulleita kaikki lapset yhdessä aikuisen kanssa. Lapsi voi tulla perhekahvilaan isän, äidin, mummin, papan, kummin tai muun hänelle tärkeän aikuisen kanssa silloin, kun se omaan aikatauluun sopii, ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Toiminta muotoutuu kävijöiden toiveiden ja tarpeiden mukaan. Perhekahvilatoimintaa toteutetaan yhdessä MLL:n kanssa.
Lapsiparkkitoiminta
Lapsiparkissa lapsi voi jäädä hoitoon lyhyeksi aikaa ilman huoltajaa. Lapsiparkkitoiminta toteutetaan yhteistyössä MLL:n kanssa. Lapsiparkin aikana aikuisella on mahdollisuus panostaa omaan hyvinvointiin tai omien asioiden hoitamiseen. Samaan aikaan lapsi pääsee liikkumaan ja leikkimään koulutetun varhaiskasvatuksen henkilöstön ohjauksessa ja valvonnassa. Ruokailu ja ulkoilu eivät sisälly lapsiparkkitoimintaan. Huoltaja täyttää ennen lapsiparkin alkamista turvakortin. Toiminnassa ja suunnittelussa huomioidaan käyttäjien toiveet. Palautteet ja toiveet ovat tärkeitä toiminnan kehittämiseksi.
Perheiden Hermanni
Savontie 40, 76100 Pieksämäki
puh. 044 588 2800


Perhepäivähoito
Perhepäivähoito on päiväkotitoiminnan ohella yleisin varhaiskasvatuksen muoto Suomessa. Se on hoitoa, kasvatusta ja opetusta, jota järjestetään perhepäivähoitokodissa. Lapsiryhmään voi kuulua enintään neljä kokopäiväistä ja yksi osa-päiväinen, esiopetusikäinen lapsi mukaan luettuna hoitajan omat alle kouluikäiset. Perhepäivähoitokoti tarjoaa luonnolliset puitteet lapsen kasvulle ja kehitykselle. Siihen sisältyy lisäksi ohjattua toimintaa kuten askartelua, kirjojen lukemista, musisointia, pieniä oppituokioita ja retkiä. Leikkimiselle varataan runsaasti aikaa. Perhepäivähoidossa korostuvat pieni ryhmä, pysyvä hoitosuhde sekä läheinen yhteistyö huoltajien kanssa. Perhepäivähoito tarjoaa yksilöllistä hoivaa ja huomiota sekä lapsen tarpeista lähtevää perushoitoa.
Perhepäivähoitajan työ rakentuu laadukkaasta vuorovaikutuksesta, leikistä, kohtaamisesta ja yhteisestä osallisuudesta, perushoidon pedagogiikasta sekä monipuolisista oppimisen, tekemisen ja kokemisen mahdollisuuksista. Eli arjen lomassa on askartelua, kirjojen lukemista, musisointia, retkiä sekä leikkiä ja työtehtäviä, joihin lapsi voi kotiympäristössä osallistua.
Perhepäivähoitaja on kasvatuksen ammattilainen, jolla on perhepäivähoitajan ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus.
Perhepäivähoidossa noudatetaan valtakunnallista ja Pieksämäen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tarkoituksena on edistää varhaiskasvatuksen yhdenvertaista toteuttamista koko maassa, toteuttaa laissa säädettyjä varhaiskasvatuksen tavoitteita sekä ohjata varhaiskasvatuksen laadun kehittämistä
Lisätietoa: Varhaiskasvatuksen palveluesimiehet puh. 044 5883306 ja 044 5883404


RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI
Ryhmäperhepäivähoidossa yhdistyvät perhepäivähoidon kodinomaisuus ja pieni ryhmä sekä suunnitelmallinen toiminta. Tavoitteena on luoda lapselle turvallinen ja viihtyisä varhaiskasvatuspäivä. Ryhmä on 1-6 -vuotiaiden sisarusryhmä, jossa on 8-12 lasta ja 2-3 hoitajaa. Ryhmis on avoinna maanantaista perjantaihin klo 6.30-17.
Ojintalon liikuntasalissa leikitään ja liikutaan. Talvisin luistellaan ja hiihdetään sekä kesäisin touhutaan ja pelataan pallopelejä lähiliikuntapaikalla. Kävelymatkan ulottuvilla ovat Leirisaari ja lähimetsät retkeilyyn, liikkumiseen sekä tutkimiseen. Toiminnassa painotetaan liikuntaa, kädentaitoja ja yhteistoiminnallista oppimista.
Osoite: Koulutie 12 , 77330 Virtasalmi
puhelin: 0400 855788
KALEVALAN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI
Kalevalan ryhmäperhepäiväkodissa toimii 8 -12 lapsen ryhmä, jossa työskentelee 2 – 3 hoitajaa. Ryhmäperhepäiväkoti on avoinna maanantaista perjantaihin lasten ennalta sovittujen hoitoaikojen mukaisesti.
Ryhmäperhepäiväkoti toimii myös perhepäivähoidon varahoitopisteenä, jossa järjestetään perhepäivähoidon lapsille varahoitoa perhepäivähoitajan vapaiden ja lomien aikana.
Ryhmäperhepäiväkoti tarjoaa lapselle turvallisen ja lämminhenkisen hoito- ja kasvuympäristön. Lisäksi tavoitteena on edistää lapsen tasapainoista kehitystä ja vahvistaa lapsen oppimisedellytyksiä yksilöllisen perushoidon ja monipuolisen toiminnan kautta yhteistyössä kodin kanssa.
Osoite: Kalevalankatu 38, 76100 Pieksämäki
puhelin: 050 522 5877
sähköpostiosoite: kalevalan-ryhmis@pieksamaki.fi



KONTIOPUISTON PÄIVÄKODIN LAMMENKUKKA-RYHMÄ
Pieni ja kodinomainen päiväkotiryhmä Lammenkukka sijaitsee keskellä Jäppilän kirkonkylää. Päiväkotiryhmässä on alle 3-vuotiaiden sekä 3-5-vuotiaiden ryhmä. Ryhmät toimivat samoissa tiloissa, mutta porrastetusti ikä- ja taitotaso huomioiden. Toiminnan porrastamisella turvataan jokaiselle lapselle turvallinen ja lämminhenkinen hoito- ja kasvuympäristö.
Päiväkotiryhmässä hyödynnetään lähiympäristön monipuolisia mahdollisuuksia liikkua ja leikkiä. Lisäksi päiväkodin viikkoon kuuluvat olennaisena osana sadut, lorut, laulut ja leikit niin ulkona kuin sisällä.
Osoite: Kirkkotie 16 77570 Jäppilä
puhelin: 0400 855787
KONTIOPUISTON PÄIVÄKOTI
Päiväkodissa jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi, huomioon otetuksi ja ymmärretyksi omana itsenään sekä päiväkodin jäsenenä.
Ryhmien toiminnassa otetaan huomioon paljon lasten toiveita ja mielenkiinnon kohteita. Erityisen mieluista lapsille ovat lähiympäristössä järjestetyt metsäretket, jossa usein lapsia opastaa Metsä Mörri. Luonnon läheisyys tarjoaa oivat mahdollisuudet luonnon ja ympäristön havainnointiin ja tutkimiseen eri vuodenaikoina. Luontokasvatuksen tavoitteena on, että lapsi oppii kunnioittamaan ja suojelemaan luontoa sekä omaa ympäristöään.
• Rusinat alle 3 v. puh. 044 588 2343
• Mantelit 3-5v. puh. 044 588 2341
• Viskarit 5-v. puh 0400 855 726
• Pähkinät esiopetusryhmä puh. 0400 855 726
Päiväkodin johtaja 044 088 2324
osoite: Harjukatu 14, 76120 Pieksämäki



HIEKANPÄÄN PÄIVÄKOTI
Päiväkoti sijaitsee osana Hiekanpään elämänkaarikampusta kauniin Pieksäjärven rannalla. Uudistettu Hiekanpään rantapuisto sekä monipuoliset lähiliikunta-alueet sijaitsevat päiväkodin läheisyydessä. Kävelymatkan päästä löytyvät myös mm. kirjasto, uimahalli, Nukkekoti. Päiväkoti on vuoropäiväkoti, joka toimii ympärivuorokauden kaikkina viikon päivinä läpi vuoden. Päiväkodissa lapsen on hyvä kasvaa, oppia ja kehittyä. Jokaisella lapsella on oikeus olla oma itsensä. Tavoitteena on onnellinen ja hyvinvoiva lapsi. Turvallisuus, toisen ihmisen kunnioittaminen ja tasavertaisuus ovat toimintaa ohjaavia arvoja. Talossa työskentelee oma varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Ilo saa näkyä ja kuulua – meillä opitaan leikkien!
Vuororyhmät:
• Pikku-Virkut 1-2v. puh. 588 2340 ja Virkut 3-5. 044 799 5600
• Pihlajaiset 1-2v. puh. 0400 855 604
• Metsola 3-5v. puh. 044 088 2339
• Otsola esiopetus puh. 044 7995532
• Tiitiäiset pienryhmä puh. 044 799 5400
Päiväkodin johtaja puh. 044 088 2335
osoite: Huvilakatu 27, 76130 Pieksämäki
MAASELÄN PÄIVÄKOTI
Päiväkoti sijaitsee Naarajärven taajamassa. Päiväkoti on maaliskuussa 2021 muuttanut uusiin yhteisiin tiloihin Maaselän koulun kanssa. Uusi päiväkotikoulu tarjoaa nykyaikaiset tilat toimia. Päiväkodin läheisyydessä siintävä Vangasjärvi ja melkein nurkalta lähtevät luontopolut ja hiihtoladut antavat hyvät lähtökohdat luonnon ja ympäristön korostamiseen, retkeilyyn, ulkoiluun ja liikuntaan.
Toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa painottuvat erityisesti musiikki ja taideaineet.
• Ipanat alle 3 v. puh. 044 799 5661
• Vekarat 3-5v. puh. 0400 855 596
• Vintiöt esiopetus puh. 044 799 5361
Päiväkodin johtaja puh. 044 588 3834
osoite: Seunalantie 8, 76580 Naarajärvi



TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI
Tahiniemen päiväkoti sijaitsee luonnon äärellä Tahiniemessä. Päiväkotia ympäröivä luonto luo mahdollisuudet monipuoliseen retkeilyyn ja liikuntaan.
Toiminta–ajatuksena on kohdata jokainen lapsi ja perhe yksilöllisenä sekä ainutlaatuisena. Perheiden kanssa tehdään yhteistyötä, jossa yhdistyy varhaiskasvatuksen ammatillinen näkemys sekä vanhempien asiantuntijuus omasta lapsestaan. Tavoitteena on luoda kiireetön, rauhallinen ja turvallinen ilmapiiri sekä ottaa huomioon yksittäisen lapsen sekä perheen tarpeet. Toiminnassa huomioidaan varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteet ja toiminta on monipuolista sekä lapsilähtöistä.
• Ulpukat alle 3 v. puh. 040 487 5958
• Rentukat 3-5 v. puh. 044 588 2805
• Kaislat 3-5 v. puh. 050 401 4110
• Lumpeet esiopetus puh. 044 588 2806
Päiväkodin johtaja puh. 044 088 2324
osoite: Tahintie 36, 76100 Pieksämäki
NEONPELLON PÄIVÄKOTI
Päiväkodissa toimii alle 3-vuotiaiden, 3-5 vuotiaiden ryhmä sekä esiopetusryhmä. Metsäinen ympäristö tarjoaa mahdollisuuden monipuoliseen liikkumiseen ympäri vuoden.
Päiväkodissa toteutetaan pienryhmätoimintaa, jonka mahdollistavat pienet leikkihuoneet ja – nurkkaukset. Ulkoillaan päivittäin kelillä kuin kelillä!
Toisiamme kannustaen ja huomioiden kasvamme ja opimme elämää! Jokainen lapsi saa olla oma ihana persoonansa, kuunnellen, halaillen ja sylitellen!
• Leppikset alle 3 v. puh. 044 799 5395
• Neppikset 3-5 v. puh. 044 588 3874
• Esiopetus puh.044 588 3333
Päiväkodin johtaja puh. 044 588 3834
osoite: Ojakuja 3, 76940 Nenonpelto



KASVUN JA OPPIMISEN TUKI
Varhaisvuosien erityiskasvatuksen tavoitteena on mahdollisten oppimisvaikeuksien varhainen tunnistaminen, ennaltaehkäisy ja niiden kuntoutukseen liittyvät toimet. Tällä tuetaan lapsen tasapainoisen kasvun, kehityksen ja oppimisen edistämistä.
Kasvun ja oppimisen tukea annetaan kaikissa Pieksämäen kaupungin päiväkodeissa, perhepäivähoidossa ja esiopetusryhmissä sekä yksityisessä varhaiskasvatuksessa. Lapsi voi tarvita tukea kehityksensä eri osa-alueilla. Näitä ovat esimerkiksi kielen kehitys, tarkkaavuuden säätely sekä motoriset ja sosiaaliset taidot. Esiopetuksessa on käytössä kolmiportaisen tuen malli. Tuki jakautuu yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen.
Pieksämäen kaupungin muissa varhaiskasvatuksen yksiköissä kiertävät konsultoivat varhaiskasvatuksen erityisopettajat. He toimivat samanaikaisopettajina ryhmissä, ohjaavat pienryhmiä sekä työskentelevät yksilöllisesti lapsen kanssa. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan työhön kuuluu varhaiskasvatushenkilöstön konsultointia sekä yhteistyötä vanhempien ja eri verkostojen kanssa.
Hiekanpään päiväkodissa esiopetusryhmien erityisopetuksesta vastaa Tiitiäisten ryhmän varhaiskasvatuksen erityisopettaja puh. 044 799 5400
Yhteystiedot:
Konsultoivat varhaiskasvatuksen erityisopettajat:
puh. 044 588 2319 ja 0400 855 757
ESIOPETUS
Esiopetusta toteutetaan pääsääntöisesti päiväkodeissa 6 – vuotiaiden ryhmissä ja haja-asutusalueella kouluilla.Päivittäinen toiminta-aika on 4 tuntia. Esiopetuksessa noudatetaan pääsääntöisesti koulun loma-aikoja. Esiopetus on suunnitelmallista opetusta ja kasvatusta, joka pohjautuu valtakunnallisen esiopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin.
• Hiekanpään päiväkoti
Päiväkodin johtaja puh. 044 088 2335
• Tahiniemen ja Kontiopuiston päiväkodin
päiväkodin johtaja puh. 044 088 2324
• Maaselän ja Nenonpellon päiväkodit
Päiväkodin johtaja puh. 044 588 3834
• Virtasalmen kirkonkylän koulu
Koulutie 12, 77330 Virtasalmi, koulun johtaja, puh. 040 567 8544
• Jäppilän kirkonkylän koulu
koulun johtaja, puh. 044 588 3890



Varhaiskasvatusyksiköiden yhteystietoja
• Maaselän päiväkoti Seunalantie 8, 76850 Naarajärvi päiväkodin johtaja puh. 044 5883834
• Nenonpellon päiväkoti Ojakuja 3, 76940 Nenonpelto päiväkodin johtaja puh. 044 5883834
• Hiekanpään päiväkoti Huvilakatu 27 , 76130 Pieksämäki, päiväkodin johtaja puh. 044 0882335
• Kontiopuiston päiväkoti Harjukatu 14, 76120 Pieksämäki, päiväkodin johtaja 044 0882324
• Lammenkukka-ryhmä Kirkkotie 16 77570 Jäppilä puh. 0400 855787
• Tahiniemen päiväkoti Tahintie 36, 76100 Pieksämäki, päiväkodin johtaja 044 0882324
• Tilhi-ryhmis Koulutie 12, 77330 Virtasalmi puh. 040 0855788
• Kalevalan ryhmis Kalevalankatu 38, 76100Pieksämäki puh. 050 5225877
• Avoin varhaiskasvatus Perheiden Hermanni Savontie 40, 76100 Pieksämäki, puh. 0445882800
VARHAISKASVATUKSEN PERHEOHJAUS
Varhaiskasvatuksen perheohjaus on palvelua kunnallisen varhaiskasvatuksen perheille. Perheohjauksella vahvistetaan perheiden arjen sujumista, vanhemmuutta ja kasvatusta yhdessä ratkaisuja etsien, pohtien ja tehden. Pulmia ja haasteita voivat tuoda esim. lapsen vaativa temperamentti ja vuorovaikutuksen sujumattomuus. Myös muutostilanteet perheessä, kuten vauvan syntymä, muutto, vanhempien ero, toimeentulon heikentyminen tai kuolemantapaus lähipiirissä, voivat johtaa avun tarpeeseen.
Perheohjaaja käy perheiden kotona keskusteluapuna, ohjaajana ja neuvojana mallittamassa arkea. Vanhempien toiveesta perheohjaaja voi myös olla läsnä lapsen varhaiskasvatussuunnitelma –keskustelussa sekä osallistua lapsen arkeen varhaiskasvatuspaikassa.
Varhaiskasvatuksen perheohjaaja puh. 044 799 5535



Lapsen laaja-alaisen osaamisen kehittymiseen sekä tavoitteiden toteutumiseen päästään kun:
• huomioidaan lasten mielenkiinnon kohteet
• kehitetään toimintakulttuuria
• suunnitellaan ja arvioidaan tavoitteellisesti laadukasta pedagogista toimintaa
• tuetaan eri tavoin lapsen kasvua, oppimista ja hyvinvointia
• käytetään oppimisympäristöjä monipuolisesti sekä arvioidaan ja kehitetään niitä jatkuvasti
Oppimisen ja ajattelun taitoja kehittävät:
• sinnikkyyden, sisun ja lannistumattomuuden vahvistaminen
• leikki- ja vuorovaikutustilanteet
• draama (nukketeatteri, teatteri, tarinan kerronta, varjoteatteri ym)
• musiikki (laulut, lorut, soittaminen, tanssi, rytmiikka ym.)
• kuvataide (piirustus, maalaus, painanta)
• liikunta ( yleisurheilu, pallopelit, musiikkiliikunta, ym.)
• erilaiset projektit
Pieksämäen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma
Pieksämäen kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmannitelma koskee kunnallisia ja yksityisiä varhaiskasvatuksen toimijoita. Varhaiskasvatussuunnitelma on velvoittava ja sitä arvioidaan ja kehitetään säännöllisesti. Varhaiskasvatussuunnitelmassa huomioidaan paikalliset erityispiirteet, lasten tarpeet sekä varhaiskasvatusta koskeva arviointitieto ja kehittämistyö. Siinä tarkentaan valtakunnallisia perusteita.
Varhaiskasvatussuunnitelmakokonaisuus on kolmitasoinen:
1) Valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet
2) Paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma
3) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma



Pieksämäen kaupungin varhaiskasvatuksen painopistealueena on leikki
Leikki on lapselle ominainen tapa oppia ja toimia:
• Aikuiset tukevat ja auttavat lasta luomaan ja ylläpitämään sosiaalisia suhteita leikin avulla.
• Aikuinen kannustaa, innostaa, mahdollistaa leikkimistä, myös pitkäkestoista leikkiä.
• Kehitetään erilaisia toimintapisteitä, leikkipajoja, toiminta-alueita.
• Leikkivälineet ovat lasten saatavilla.
• Annetaan lapselle mahdollisuus valita toimintansa omien mielenkiinnon kohteiden mukaisesti.
• Ohjataan lapsia valitsemaan myös erilaisia ja uusia leikkialueita.
• Oppimisympäristöä arvioidaan ja muokataan säännöllisesti.
Vuorovaikutustaitojen kehittäminen:
• Luodaan luottamuksellinen ja avoin ilmapiiri.
• Aikuisella on aikaa kuunnella lasten kysymyksiä ja ajatuksia.
• Kannustetaan ja tuetaan positiiviseen vuorovaikutukseen.
• Huomioidaan lasten erilaiset tavat oppia asioita.
• Vastataan lapsen mielenkiinnon kohteisiin yhdessä tutkimalla, kuunnellen ja kannustaen.
• Lapset oppivat myös toisiltaan.
• Käytetään erilaisia dokumentoinnin välineitä yhdessä lapsen kanssa ja autetaan lasta havaitsemaan omaa oppimistaan sekä tunnistamaan vahvuuksiaan.
Oppimisympäristöt:
Oppimisympäristöjen tulee herättää mielenkiintoa tutkia asioita ja tukea lapsen omaa oivaltamista.
Hyödynnetään ympäröivää rakennettua ja rakentamatonta luontoa, kirjastoja, kirkkorakennuksia,
liikuntapaikkoja, kulttuurikeskus Poleenin ja Veturitorin tarjoamia lasten kulttuuritapahtumia sekä paikallishistoriallisia retkikohteita.



Pieksämäen kaupunki
Puh. 015 788 2111
Fax. 015 336 133
kirjaamo@pieksamaki.fi
Käyntiosoite
Pieksämäen kaupunki
Kauppakatu 1
76100 Pieksämäki
Kaupunginjohtaja
Ulla Nykänen, puh 044 368 6801
ulla.nykanen@pieksamaki.fi
VARHAISKASVATUKSEN Hallinto
Varhaiskasvatuksen johtaja puh. 044 588 2299
Käyntiosoite: Latomo, Kauppakatu 1, 76100 Pieksämäki.
Postitusosoite: Varhaiskasvatus, PL 125, 76101 Pieksämäki
Varhaiskasvatuksen toimistosihteeri puh. 044 799 5356 (laskutus, palveluseteliasiat)
Käyntiosoite: Latomo, Kauppakatu 1, 76100 Pieksämäki
Postitusosoite: Varhaiskasvatus, PL 125, 76101 Pieksämäki
